Kumman toimintatavan valitset?

Työyhteisön johtamisessa on tässä ajassa haasteita kerrakseen. Maailma on monimutkaistunut ja informaatiota tulvii monesta paikasta ja monella tavalla. Tässä koulutuksessa olen oivaltanut monta asiaa, mutta tärkeimmiksi oivalluksiksi nostaisin kaksi asiaa: mielen rauhoittaminen ja oikeiden kysymysten esittäminen. Näitä kahta asiaa olen toteuttanut ja testannut arjessa ja kuvaan myös tässä kirjoituksessa.

Miten tässä mahdollisuuksien maailmassa pystyisi luovimaan eteenpäin ja tekemään hyviä ratkaisuja? Miten osaisimme asettaa oikeita kysymyksiä? Sulkeeko analyyttisyys intuition pois tai toisinpäin? Miten saisimme mielemme viritettyä niin, että pystymme havainnoimaan tarkasti, poimimaan olennaisen ja miettimään ratkaisuja, joita ei hetki sitten ollut olemassakaan? Miten antaa tilaa luovuudelle? Miten rauhoittaa mieli työskentelylle? Miten pystymme luottamaan siihen, että kun aivomme saavat tilaa ja rauhaa toimia, ne myös toimivat ja pystyvät luomaan uutta? Jos vanhat toimintatavat eivät toimi, miksi emme kokeilisi jotain muuta? Miksi emme luottaisi siihen, että asiat voivat tulla paremmiksi, kun uskallamme kokeilla jotain uutta? Uskallammeko olla avoimia ja rohkeita? Olemmeko avoimia omille reunatuntemuksille? Pitääkö johtajan tietää paremmin ja enemmän?

Kerron kaksi esimerkkiä toimintatavoista, joilla on yritetty kehittää samaa asiaa työyhteisössä. Nämä kaksi kuvausta ovat elävästä elämästä, näitä ei ole kuviteltu.

Toimintatapa 1: Kokouksen vetäjä on kutsunut koolle osallistujat kehittämään oppisopimuskoulutuksen prosessia. Osallistujat ovat kovin kiireisiä ja työtä on paljon. He tulevat erilaisista tilanteista ja heidän pitää laskeutua ajatuksineen kokoukseen, jossa suunnitellaan omaan työhön vaikuttavaa prosessia. Kokouksen vetäjä aloittaa kokouksen kertomalla siitä, miten kova kiire hänellä on ja ehdottaa, että kokous vedettäisiin läpi pikaisesti, jotta päästään töihin. Osallistujat kertovat kilpaa siitä, mitä kaikkea heillä on tekemättä ja ovat enemmän kuin tyytyväisiä lyhyeen kokoukseen. Kokouksen vetäjä esittelee yleisen prosessikuvauksen, jota osallistujat alkavat kukin arvostelemaan. Yleiset prosessikuvaukset eivät istu arkitodellisuuteen! Minä jouduin korjaamaan monta kohtaa sopimuksesta ja HOKSista! Sopimuksen tekijä ei ollut ymmärtänyt sitä eikä tätä! Opiskelija ei sitoudu! Ohjaaja ei ohjaa! Työpaikka ei päästä koulupäiville! Hei, mun täytyy vastata tälle soittajalle! Kaikille ei löydy parkkipaikkaa! Luokkatiloja ei ole varattu huomiselle! Täällä ei mikään toimi! Kuka näitä suunnittelee! Olisi kiire jo jatkaa töitä! Kokousaika menee siihen, että epäkohdat tuodaan esille negatiiviseen sävyyn itse aiheesta ja aiheen vierestä. Kokouksen vetäjä vetäytyy pikkuhiljaa suojamuurin taakse. Ei ole aikaa kuunnella jatkuvaa valitusta. Ei ole antaa vastauksia. Valitukset kimpoavat suojamuurista pitkin lattiaa. Yleinen prosessi on mietitty ja kuvattu, joten sitä pitää noudattaa. Piste. Kokouksen vetäjä ja osallistujat jatkavat niitä kuuluisia töitään - ikään kuin tämä tilaisuus ei olisi kuulunut niihin työtehtäviin.

Toimintatapa 2: Kokouksen vetäjä on kutsunut koolle osallistujat kehittämään oppisopimuskoulutuksen prosessia. Osallistujat ovat kovin kiireisiä ja työtä on paljon. Osallistujat tulevat erilaisista tilanteista ja heidän pitää laskeutua ajatuksineen kokoukseen, jossa suunnitellaan omaan työhön vaikuttavaa prosessia. Kokouksen vetäjä aloittaa kokouksen kertomalla, miten hyvältä tuntuu, että juuri nämä osallistujat ovat suunnittelemassa tätä prosessia. Hän odottaa innolla, että saa kuulla heidän ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Hän toteaa myös, että tällä hetkellä heillä kaikilla on paljon tehtävää, mutta varataan tämä parituntinen nyt vain tämän asian miettimiseen. Muut työt kyllä odottavat. Mitään valmista prosessia ei tarvitse saada aikaan, vaan voidaan tuoda esille kysymyksiä, ajatuksia ja näkökulmia aiheesta. Kokouksen vetäjä kertoo osallistujille, että hän on kuullut, että aivot toimivat paremmin, jos pystyy rauhoittaman itsensä ja mielensä. Hän ehdottaa osallistujille, että kokeillaan pientä kiitollisuusharjoitusta, jolla on todettu olevan hyvä vaikutus mielen rauhoittamiseen. Osallistujat pitävät ajatusta hyvänä, jotta he pystyisivät nyt keskittymään kokoukseen. Niinpä he yhdessä tekevät kiitollisuusharjoituksen ja juttelevat sen jälkeen hetken siitä, miltä se tuntui. Tunnelma on rauhallinen. Voidaan siirtyä itse aiheeseen. Käytössä ei ole mitään teknisiä välineitä. Pöydällä on ainoastaan iso paperi, jonka keskellä lukee: Oppisopimus. Osallistujat keskustelevat siitä, mitä hyvä oppisopimusprosessi pitää sisällään. Miten sopimus valmistellaan? Miten tehdään työtehtäväkartoitukset? Mikä on työtehtäväkartoitusten merkitys työpaikalle, ohjaajalle, opiskelijalle, opettajalle? Mikä olisi toimiva koulutusrakenne? Miten vastuuopettajuus määritellään? Miten varmistetaan jatkuva ohjaus? Ideoita lentää, kysymyksiä satelee, kokouksen vetäjän kynä sauhuaa, paperi loppuu kohta kesken! Tuotakaan en ollut itse tullut ajatelleeksi! Miten mahtavaa yhdessä ideoimista, kysymyksiä, mahdollisuuksia, haasteita! Osallistujat esittävät uusia kysymyksiä. Mitään valmista ei tuotettu, mutta saatiin kerättyä paljon asioita, joita pitää ottaa huomioon ja, jotka johdattavat kohti ratkaisua. Kokouksen vetäjä kiittää osallistujia hyvästä työskentelystä ja ehdottaa seuraavaa aikaa, jolloin työtä voidaan jatkaa. Kaikki lähtevät tyytyväisinä jatkamaan päivän muita työtehtäviä. Aivot jäävät hautomaan ajatuksia, oivalluksia ja ratkaisuja.

Tunnistatko jotain tuttua? Kumman toimintatavan sinä valitsisit?