Me-henki; positiivisen toimintakulttuurin vahvistaminen uudessa oppimisyhteisössä ja - ympäristössä

Tutkimusmatkalla omaan intuitioon

En osaa kertoa ajankohtaa, jolloin olisin itse varsinaisesti ymmärtänyt intuition olemassaolon ja merkityksen itsessäni. Se on vain aina ollut luonnollinen osa minua. Ehkä siksi en ole myöskään osannut ajatella, että sitä voisi jotenkin kehittää tai sen tuomaa tietoa opetella tulkitsemaan selkeämmin.

Tämän puolen vuoden ”intensiivimatkan” aikana olen tarkastellut omaa tapaani toimia eri tilanteissa ja löytänyt sieltä hyvinkin paljon intuitiopohjaisia reaktioita. Muistellessani elämää taaksepäin, on monet päätökseni ja ratkaisuni perustuneet tunteeseen, että joku on oikein tai väärin. Olen tehnyt ja jättänyt tekemättä asioita, kun on tai ei ole ollut oikea ”kutina”. Toki matkalla on tullut huteja, liekö juuri se sitä, että intuitio ei ole perfektionisti, se ei vaadikaan meiltä virheettömyyttä. Kuinka monesti olenkaan ajatellut ”olisi pitänyt uskoa siihen miltä nahoissa tuntui” ja ajatellut jälkeenpäin, että seuraavalla kerralla kuuntelen sisäistä ääntäni tarkemmin. Harjoittelemassahan täällä kuitenkin ollaan.

Viime vuosien aikana olen huomannut reagoivani voimakkaasti vuorovaikutustilanteissa vallitseviin erilaisiin energioihin. Positiivinen energia on vaivaton kaveri, turvallisuutta ylläpitävä ja lisäävä ja sen kanssa on helppo olla. Negatiivisen energian vallitessa oman mukavuusalueen rajat ovat selkeytyneet ja tunnistan ne helpommin. Aikaisemmin saatoin tuskailla tukalan oloni kanssa ja miettiä mikä minussa on vikana. Enää en säikähdä tunnetta, vaan tiedostan sen vain oman reuna-alueeni rajaksi ja siksi hankalaksi sietää. Tämä on lisännyt myös aina niin tarpeellista armollisuutta ja ymmärrystä itseä kohtaan ja siltä osin rauhoittanut mieltä. Reuna-alueiden tunnistaminen on myös auttanut oman mukavuusalueen laajentamisessa. Se ei ole helppoa, mutta enää ei myöskään ihan yhtä pelottavaa. Joskus olen uskaltanut jo ainakin käväistä rajan ulkopuolella ja hetken tunnustella siellä omia tuntemuksia. Näitä tilanteita saan harjoitella työssäni säännöllisesti, kuten me kaikki onnekkaat, ihmisten kanssa työskentelevät.

Maria Veitola kysyi Remu Aaltoselta hänen luonaan kyläillessä miten Remu suhtautuu siihen, että hän ”näkee ja tietää” asioita. Remu vastasi sen olevan luonnollista ja lahja, joka on meillä kaikilla, mutta kaikki eivät osaa ottaa kykyä käyttöön. Se mikä meitä estää ottamasta vastaan omaa sisäistä tietoa, on kyvyttömyys rentoutua ja antautua yhteyteen omaan sisimpään. Se mikä meitä puolestaan estää rentoutumasta, on pelko ja se mitä pelkäämme, näkyy peilissä. Pelko aiheuttaa sen, että meillä on ikään kuin vastaanottimet kiinni, emmekä löydä sisäistä tietoa emmekä myöskään yhteyttä omaan intuitioon. Olen itse todennut meditaatioharjoitusten auttavan omien pelkojen kohtaamisessa ja lieventämisessä sekä kiitollisuuden säilymisessä, joka puolestaan lisää rohkeutta ja tyyneyttä heittäytyä enemmän elämään.

Pelko on ylipäätään hyvin mielenkiintoinen tunne. Se on hyvin hyödyllinen silloin kun kyseessä on henkeä  uhkaava tilanne, se auttaa meitä toimimaan, taistelemaan tai pakenemaan. Monesti pelko kuitenkin kahlitsee meitä tarpeettomasti pysymään boxissa ja siten jopa estää meitä näkemästä elämän kaikkia värejä ja sitä kautta myös nauttimaan tästä ainutkertaisesta matkasta näissä nahoissa. Olen itse ajatellut ottaa rohkeuden pelon rinnalle kaveriksi ja kohdata elämää pala palalta nämä kaksi kaverusta kainalossa. Tommy Hellsten toteaa kirjassaan Elämän paradoksit, rohkeuden olevan sitä, että toimii vaikka pelkää.

Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että intuitio ja sisäinen tietäminen ovat aivan hörhöilyä ja että niiden pohjalta ei voi tehdä päätöksiä tai oikeita ratkaisuja. Heille toivon rohkeutta kohdata omat rajansa ja pelkonsa ja sitä kautta kenties löytää yhteys omaan itseen ja intuitioon. Itse jatkan matkaani tulisieluisena, monesta asiasta kiitollisena ja elämän kantavuuteen luottaen.

Porvoossa ensilumen aikaan 7.11.2019

Minna Lakso-Pakkala